perjantai 20. elokuuta 2010

"luxusta"

kims hermes berkin

Oi oispa kiva, jos itselläkin olisi varaa ostaa noita ihania luxuslaukkuja ja vielä useammassakin värissä! :) En omista tällä hetkellä ainuttakaan kallista laukkua, mutta olen monesti miettinyt, että olisi kiva ostaa joku vähän laadukkaampi ja "hienompi" laukku. Mitään järkyttävän kallista laukkua en kuitenkaan aio ostaa, sillä kyllästyn niin nopeasti asusteisiin ja laukkuihin, ettei siinä olisi mitään järkeäkään. Guessin laukut olisivat hinnaltaan aika sopivia, mutta useimmat niistä ovat ehkä liian koristeltuja ja värikkäitä omaan makuuni. Ensi viikolla kuitenkin suunnistamme K:n kanssa Guessin outletiin ja aiomme myös poiketa keskustan Guessin liikkeessä. Ootan jo innolla! :) En ole nimittäin aiemmin niissä käynytkään.

Ennen shoppailua edessä on kuitenkin huominen 14 tunnin vuoro ja sunnuntain iltavuoro. Ja tiistaina onkin sitten viimeinen työvuoro tuossa työpaikassa. Ihanaa vai ei? Enpä sano mitään! :D

sunnuntai 15. elokuuta 2010

syksy tulee :(

Enää tasan kaksi viikkoa muuttoon ja vähä reilut 2 viikkoa koulun alkuun. En ole ikinä hirveästi ollut syksyihmisiä, joten oon yrittänyt nyt keksiä kaikkee piristystä syksylle ja jotain olen jo löytänytkin :) En oo nimittäin koko kesänä seurannut mitään sarjaa televisiosta, koska ei sieltä mitään hyvää ole tullutkaan. Nyt kuitenkin kotiseudulla käydessäni satuin kaverin luona katsomaan digiboksilta pari jaksoa Drop dead divaa ja jäin koukkuun. Harmi vaan, etten tajunnut katsoa sarjaa alusta alkaen. Torstaina myös alkoi maikkarilla 2 uutta sarjaa Puumanainen ja Vampyyripäiväkirjat. Molemmat vaikuttivat aika hyviltä ja aionkin myös jatkossa katsoa niitä :) Nyt on sit ainakin sarjoja, joita seurata!



sarjat



Jipii tänään pääsen vihdoin noutamaan Suomalaisesta kirjakaupasta tilaamani Rachel Zoen kirjan! :)

p.s. En aio enää mainita päivän kaloreita, koska se tuntuu aika ahdistavalta.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

kaikki sileeks ;)

Tulin pari päivää sitten tänne kotiseudulle ja on kyl ollu kivaa :) Oon nähny kavereita yms. En oo koko kesänä käyny baarissa enkä muutenkaa juhlimassa, mut tänään vihdoin pääsen baariin!! Jipii! :) Toivottavasti osaan vielä käyttäytyy siellä ;) Tässä vähän illan bilemusaa....lista saattaa kyllä hieman kasvaa illan aikana..












tiistai 10. elokuuta 2010

väsymystä ja julkkiksia..

Tuli vähän taukoa täältä blogin puolelta. Työt on vieny kaikki voimat ja muutenkaan en oo kovin pirteellä tuulella ollut. Kesä on nimittäin loppumaisillaan ja sehän tarkoittaa muuttoa takaisin hevonkuuseen. Ei oikein huvittais!! Onneksi syksyllä on kaikkea kivaakin luvassa, kuten matka Saksaan J:n kanssa ja myös minireissu Naantalin kylpylään :) Myöskin suurin osa mun kavereista asuu siellä "hevonkuusessa", joten kiva päästä olemaan niidenki kaa! Oon nyt kuitenkin vakavasti miettinyt muuttavani syksyn jälkeen Vantaalle ihan vakituisesti. Koulupaikan siirrossa taitaa vaan olla aika paljon paperihommia :/ Mutta toivottavasti se onnistuu.

.................................

Luin yksi päivä Ilta-Sanomien sivuilta, että Paris Hilton ei kuulemma käytä samaa vaatetta kahta kertaa. Kuulostaa mun korvaan kyllä aika älyttömältä. Ja kuulostaa myös siltä, että Parisilla on hirvee tarve näyttää, ettei oo rahasta puute. Löytyy onneksi myös julkkiksia ja asusteita, jotka ollaan nähty yhdessä useammin kuin kerran. Näihin lukeutuvat mm. Lauren ja Miu Miun Leather Shopping Bag in Cuoio, Nicole ja Ray-Banin Aviator Sunglasses ja Kim ja L.A.M.B:n Zea Sandals. Taitaa itseasiassa Laurenillakin olla joka kuvassa nuo samat Ray-Banin Aviator Sunglasses.

laurens miumiu

nicoles aviators

kims lambies

keskiviikko 4. elokuuta 2010

wanted

Tää kuulostaa nyt ehkä vähän ristiriitaiselta mun laihduttamisen kanssa, mutta siltikin. Haluun jäätelökoneen!! :D Jäätelö on aina ollut mun lempiherkku, mut äiti ja iskä ei ikinä suostunu ostaa mulle jäätelökonetta (mistäköhän johtus :D en ois varmaan muuta syönytkään). Pitkäksi aikaa unohdin koko jäätelökonehaaveen, mutta nyt se tuli taas mieleeni ja päätin, että sen mä kyllä ostan. :)

Jäätelökoneissa ei niin hirveästi ole valinnanvaraa, joten ei mennyt kovin pitkään, että päätin minkä haluan. Lueskelin netistä arvosteluja ja mielestäni Philipsin jäätelökone vaikutti kaikin puolin parhaimmalta. Ensinnäkin pakastimessa pidettävä osa on pienempi kuin muissa. Lisäksi mukana tulee suomenkieliset ohjeet ja useita reseptejä, toisin kuin muissa merkeissä. Ja myöskään hinta ei ole paha :)

Ajattelin kuitenkin, etten osta sitä päivääkään ennen herkkupäivää, koska muuten en malta olla testaamatta sitä. Tai no edellisenä päivänä se on pakko ostaa, että se patruuna ehtii jäätyä vuorokauden pakastimessa :) Odotan jo innolla, että pääsen kokeilemaan sitä! Jäätelökoneellahan voi tehdä myös sorbettia, joka sopii hieman paremmin laihduttajalle kuin tavallinen jäätelö. :)

jäätelökone

(kuva lainattu)

playlist for tonight

Huomenna on taas vapaapäivä, nii en oo jaksanu vieläkää mennä nukkuu. Tässä vähän illan/yön soittolistaa :)


Ja päivän kalorit: 868 kcal

maanantai 2. elokuuta 2010

eka päivä takana :)

Joo eli päädyin nyt siihen vähäkaloriseen laihdutukseen :D Ostin kyllä tänään myös kaupasta Nutrilettin ateriankorvikepatukoita, koska sellanen on aika kätevä töissä. Ja muutenkin sellainen suklainen patukka hillitsee myös makeanhimoa. Eli pointtina on siis pitää kalorimäärä alle 1000 per päivä. Ainoa juttu mistä en aio laskea kaloreita on kahvi.

Eka päivä meni ihan ok. Ei ainakaan tuntunut mitenkään erityisen vaikealta. Katsellaan sitten huomenna miltä tuntuu :D Aamulla vaan unohdin sellaisen pikku jutun kuin vaa'alla käynnin. Noh, pitää huomenaamuna käydä.

Ajattelin et vois täällä blogin puolella pitää jonkunlaista ruokapäiväkirjaa joko tarkasti tai että mainitsen vain päivän kalorit. Ehkä ne kalorit riittää, koska en halua tehdä tästä kuitenkaan mitään laihdutusblogia.

Päivän kalorit siis: 903 kcal

uutta ja nälkää..

Hain vihdoin postista sen H&M:n paketin ja siellä tosiaan oli ne syksyn kuvaston ennakkotilauksen tuotteet :) Yhden paidan ajattelin palauttaa, nää muut jäivätkin sitten kotiin :)

pre-order


Mulla on nyt kauhee ongelma..
Haluaisin pudottaa noin 5 kiloa, mutta en oikein osaa päättää miten. En oo koko aamuna syöny mitään, että olisi vielä kaikki vaihtoehdot avoinna :D Alkaa vaan pikku hiljaa olla niin kova nälkä, että vetäsen kohta ihan mitä vaan.

Aiemmin oon pudottanut painoa sekä vähähiilihydraattisella että vähäkalorisella ruokavaliolla. Kummatkin toimi tosi hyvin ja tulokset näkyivät nopeasti. Molemmissa kuitenkin on omat huonot puolensa. Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa ketoositilan saavutettua henki alkaa haista tosi pahalle ja se on aika iso miinus, koska olen asiakaspalvelutyössä. Vähäkalorisessa ruokavaliossa taas on nälkä melkein koko ajan. Tai ehkä en vaan osaa käyttää kaloreita oikeanlaisiin ruokiin. Vhh-ruokavaliossa taas nälkää ei tarvitse nähdä ja ainakin itselläni ruokahalu väheni tosi paljon. Myös makeanhimo lähti.

Yksi vaihtoehto olisi myös aloittaa laihdutus Nutrilett Quick Start -5 päivän tehostartilla ja jatkaa siitä joko vhh- tai vähäkalorisella ruokavaliolla. Oon vaan lukenut keskustelupalstoilta, että monien mielestä ne pastat ja liemet on tosi pahanmakuisia. Mulla nimittäin ei sisu riitä vetämään paskanmakuisia ruokia edes laihduttamisen vuoksi. Yritettiin kerran K:n kanssa kaalikeittokuuria :D K oli kokeillut dieettiä jo pari kertaa aiemminkin ja hänellä se oli toiminut molemmilla kerroilla tosi hyvin. K:n kokemusten myötä itsekin innostuin asiasta ja keiteltiin sitten hirveen isot kattilalliset kaalikeittoa. Ekan päivän muistaakseni noudatin dieettiä ja olo tuntui seuraavana aamuna paljon kevyemmältä. Seuraavana päivänä keitto ei enää uponnutkaan. Ei puhettakaan, että olisin syönyt keittoa ilman, että pidin nenästä kiinni. Sillonkin alkoi väkisin yököttää. Eka ajattelin, että ei se nyt voi oikeesti näin paljoa yököttää, mutta jossain vaiheessa tuli oksennus suuhun ja siihen loppui sit se dieetti. Ja mun kokemusten jälkeen loppui myös K:n dieetti.

Mutta siis..mitä ihmettä teen? O.o

quickstart

sunnuntai 1. elokuuta 2010

kesälukemista..

Noin kolme viikkoa sitten kävin Suomalaisesta kirjakaupasta etsimässä kahta kirjaa. Toinen niistä oli Lauren Conradin L.A. Candy ja toinen Nina Garcian The Little Black Book of Style. Hyllyssä niitä ei valmiina ollut, mutta onneksi ne pystyi tilaamaan. Pari päivää sitten ne vihdoin saapuivat ja eilen ehdin jopa aloittaa lukemisen :) Päätin aloittaa Nina Garcian kirjasta ja tähän asti se ainakin on ollut tosi mielenkiintoinen :) Ja toivottavasti samoilla linjoilla jatketaan!!


kirjat

Samalla kun hain kirjat kaupasta, laitoin myös tilaukseen yhden toisen kirjan, minkä olen jo pitkään halunnut. Nimittäin Rachel Zoen Style A To Zoe. Toivottavasti se tulisi vähän nopeammin kuin nuo ensimmäiset.


Rachel Zoe
(kuvat lainattu)