





Särkkiksen jälkeen suunnattiinkin sitten Tampereen lentokentälle odottamaan koneen lähtöä. Lento menikin sitten Cosmon, kahvin ja Elovenan välipalakeksien avulla. Tai oikeastaan kahvi ei paljoa helpottanut, koska satuimme istumaan koneen puolivälissä ja jouduttiin odottaa lähes koko lento, että kahvikärryt edes ehtivät meidän kohdalle. Sit ku vihdoin saatiin kahvit, niin kone alkoikin jo laskeutua.
Liettuassa aika menikin lähes kokonaan shoppailuun. Kaunas oli kyllä todellakin positiivinen yllätys. Siellä ei ollut paljoakaan turisteja ja meitäkin luultiin joka paikassa liettualaisiksi :D Positiivista oli myös siisteys, kaduilla ei ollut roskia lähes ollenkaan. Myös hintataso oli tosi edullinen (paitsi R-kiosk:ssa :D). Saa nähdä mitä hinnoille käy, kun Liettua siirtyy euroihin.
Kaunasin keskustassa on Akropolis-kauppakeskus, jossa on satoja liikkeitä. Siellä me käytiinkin joka päivä. Ekana päivänä ei keretty lähellekään edes käydä joka käytävää läpi. Hirveesti ei rahaa kuitenkaa mennyt, mutta kyllä sieltä jotain tuli ostettua ja niitä ostoksia sitten tarkemmin huomenissa.
Oon varmaan jotenkin outo, mutta mulla meni kauppakeskuksen ruokaosastollakin parisen tuntia. Piti tutkii kaikki hyllyt, kun sieltä löytyi niin paljon kaikkea erilaista mitä Suomessa ei ole. Ja joitain hieman outojakin juttuja :D
Esim. syötäväksi myytäviä kaloja akvaariossa..no ei voi ainakaa väittää, ettei kalat ois tuoreita.
Näistäkään pakkauksista ei ekana tulisi mieleen, että niissä on jäätelöä..

Yhtenä iltana käytiin jossain ravintolassa, minkä äiti keksi matkaoppaasta, jonka osti ennen matkaa. Ravintolaan oli kyllä matkaa kävellä, mutta ruoka olikin kyllä sit sen arvoista. Söin kanaa pestokastikkeessa ja juustoperunamuusia. Salaattikin oli tosi hyvää vaikkakin näytti ensin aika kuivalta. Salaatissa oli vissiin jotain ihmekastiketta, joka teki siitä superhyvää! :)
Jälkiruoaksi otin jotain, minkä nimeä en muista, mutta ne muistutti vähän tuulihattuja. Päällä oli vaniljajäätelöä ja kinuski- ja suklaakastiketta. Nam!! :)
Tää päivä menikin sitten töissä, jonka jälkeen Ikeassa. Ärsyttää nuo päivävuorot, menisin mieluummin aikasemmin töihin, niin pääsisi illalla aikasemmin kotiin ja kerkeis tehdä enemmän. Huomennakin alkaa 11 ja loppuu 19, niin eipä siinä hirveästi jaksa enää mitään töiden jälkeen tehdä. Mutta huomenissa sitten enemmän Liettuan ostoksista ja ehkä myös Ikean.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti